Olet tässä:

Sokerituotannon alku Euroopassa

Juurikassokerin tuotanto sai alkunsa jo 1700-luvulla, kun saksalainen tiedemies Andreas Marggraf löysi sokerijuurikkaasta samoja ominaisuuksia kuin sokeriruo’osta. Hänen keksintönsä loi pohjan eurooppalaiselle sokeriteollisuudelle.

Ensimmäinen juurikassokeritehdas perustettiin vuonna 1802, ja sitä seurasi pian monia muita. Korkeat energiakustannukset ja juurikkaiden alhainen sokeripitoisuus, noin kolme prosenttia, hankaloittivat tuotannon aloittamista merkittävästi.

Napoleonin aikana ruokosokerin tuonti Eurooppaan pysähtyi, mikä luonnollisesti lisäsi paikallista tuotantoa. Seurasi lyhyt eurooppalaisen juurikassokerin tuotannon kukoistuskausi, joka katkesi Napoleonin kukistumiseen; kauppasaarto purettiin, ja ruokosokerin tuonti voitiin taas aloittaa.

Eurooppalainen juurikassokeri ei selvinnyt hintakilpailusta ruokosokerin kanssa, ja tuotanto jatkui vuoden 1828 jälkeen ainoastaan Ranskassa, jonka teollisuutta oli voimakkaasti tuettu Napoleonin valtakaudella. Seuraavan vuosikymmenen aikana Ranskan tuotantokapasiteetti kasvoi ja kehittyi huomattavasti. Kiinnostus juurikassokerin tuotantoa kohtaan heräsi uudelleen myös muualla Euroopassa, ja juurikassokerin tuotannon elpyminen tapahtui seuraavan kymmenvuotiskauden aikana.